LGT:llä on pitkä ja vaihderikas historia. Vuosien aikana tapahtuneiden muutosten ja yritysjärjestelyiden jälkeen ei ollut itsestään selvää, että edes aikaisemmat asiakkaat olivat selvillä LGT:n olemassaolosta tai ratkaisuista, mitä he pystyvät tarjoamaan.
Työpajoissa kiteytettiin perusta kuntoon
Aloitimme yhteistyön useammalla työpajalla, jossa selkeytettiin yhdessä sparrailemalla LGT:n ydinviesti, asiakkaita kiinnostavat kärkiteemat ja palvelujaottelu.
Ensimmäisenä verkkosivuille päivitettiin kirkastettu ydinviesti ja palvelut. Sisältöjä rikastettiin myös uusilla referensseillä ja uutisilla. Samalla aloitimme julkaisemaan säännöllisesti postauksia yrityksen LinkedIn-sivuille, joiden tarkoituksena on tuottaa mielenkiintoista lisäarvoa LGT:n seuraajille. Teimme myös mainostestauksia, miten saisimme parhaiten tavoitettua ympäri maailman olevia alan toimijoita ja herätettyä heidän huomionsa.
Pilottivaiheen jälkeen teimme vuosisopimuksen markkinoinnista ja olemme sen jälkeen toimineet LGT:n ulkoistettuna markkinointiosastona. Markkinoinnille asetettiin myös tavoitteet ja mittarit vuoden ajalle. Tuloksia seuraamalla voimme varmistua, että teemme fiksuja toimenpiteitä, joiden kautta pääsemme tavoitteisiin.
Tavoitteellinen ja suunnitelmallinen markkinointi toi välittömästi upeita tuloksia
Yhteistyön tavoitteet olivat selkeät:
- Kasvattaa tunnettuutta
- Rakentaa luottamusta uusiin asiakkaisiin kiinnostavilla sisällöillä
- Vauhdittaa myyntiä tunnettuuden lisääntymisen kautta
Suunnitelmallinen sisällöntuotanto ja markkinointi aloitettiin tavoitteet mielessä ja saavutimme jo viiden ensimmäisen kuukauden aikana seuraavat tulokset:
- Brändihakujen määrä kasvoi globaalisti + 100 %
- LinkedIn-postausten orgaaniset sitoutumiset kasvoivat + 551 %
- LinkedIn-seuraajamäärä kasvoi yrityssivulla + 50 %
Verkkosivu-uudistus oli välttämätön
Hyvin nopeasti havaitsimme, että verkkosivuston julkaisujärjestelmä oli kankea ja vanhanaikainen ja se ei tukenut löydettävyyttä, modernia markkinointia ja mittaamista. Se ei myöskään ollut helposti laajennettavissa ja muokattavissa.
Uutta verkkosivustoa oli vaivatonta lähteä rakentamaan, olimmehan jo yhdessä työstäneet viestit ja painopisteet aiemmin kuntoon. Ensin loimme sivuista karkean sisältörungon ja niiden pohjalta rautalangat, joista hahmottui, miten asioita painotetaan ja millaisia erilaisia toiminnallisuuksia ja elementtejä sivuille on tulossa. Seuraavaksi suunnittelimme eri sivuista leiskat. Jokaisessa vaiheessa kävimme ehdotukset yhdessä asiakkaan kanssa läpi ennen kuin jatkoimme seuraavaan vaiheeseen. Verkkosivuille tuotettiin myös uutta sisältöä tukemaan tavoitteita.
Verkkosivu-uudistuksessa on tärkeää muistaa, että se on prosessi, ei projekti. Sivuston jatkokehitys on hyvä pitää mielessä alusta lähtien ja pohtia, mikä sisältöjen ja laajuuden taso on se, jolla sivusto julkaistaan. Sisältöjä voidaan aina laajentaa myöhemmin ja tuottaa myös uusia sisältöjä ja ominaisuuksia.
Kumppanuus jatkuu – tavoitteet entistä korkeammalla
Olemme jatkaneet yhteistyötä suunnitelmallisella markkinoinnilla. Tuotamme erilaisia sisältöjä verkkosivuille, LinkedIniin sekä alan kansainvälisiin lehtiin ja julkaisuihin. Panostamme ennen kaikkea asiakastarinoihin ja asiantuntijablogeihin. Myös messut ovat LGT:llä tärkeässä roolissa. Tavoitteena on aktivoida aiempia asiakkaita sekä herättää uusien potentiaalisten asiakkaiden kiinnostus. Näiden toimenpiteiden tavoitteena on vauhdittaa LGT:n myyntiä entisestään.
Uudet verkkosivut mahdollistavat nyt mittaamisen, ja näin saamme entistä paremmin tietoa markkinoinnin optimoimiseksi ja kehittämiseksi kohti tavoitteita. Jotka luonnollisestikin ovat vielä suuremmat ensi vuodelle.