Näkemyksiä | Blogi 23.08.2021

Anna aivoillesi lomaa arjesta

Arki iski vasten kasvoja syksyisen viiman lailla, kirjaimellisesti. Ei ole kelissä kehumista. Kesäloman jäljiltä monella, myös minulla, työrytmiin pääseminen vaatii ponnisteluja. Vielä vaikeammalta tuntuu töistä irti pääseminen. Pääkopassa pyörivät työasiat alituiseen. Levosta ei voi juuri puhua, kun iltaisin pahimmillaan vällyjen väliin, ihan iholle asti, on liimautunut ahdistelija nimeltä ajatukset.

Töissä jaksamisen sekä tehokkaana pysymisen yksi isoimmista elinehdoista on irti päästäminen ja vaihtaminen vapaalle. Läppärit, puhelimet sekä työvaatteet siis sivuun heti työajan loputtua ja tekemään jotain mielekästä! Tässä omat suosikkini.

Hyppy toisen saappaisiin

Irti arjen askareista sekä myös itsestään onnistuu helposti ottamalla sohvalla mukavan asennon ja katsomalla elokuvia tai sarjoja, pelaamalla videopelejä tai lukemalla kirjaa. Keskittymällä muihin hahmoihin, omasta elämästä poikkeavaan tarinaan ja maailmaan saa mieli muuta ja ennen kaikkea erilaista ajateltavaa. Stressi helpottuu, saat miellyttäviä kokemuksia, voit oppia ja sivistyä huomaamattasi, jaksat arkea paremmin ja tuet hyvinvointiasi. Mikäs sen mukavampaa!

Liikettä niveliin

Sanotaan, että liike on lääke. Ei se missään nimessä ainakaan pahaa tee. Työtehtäväsi voivat olla hyvin passivoivia, esimerkiksi istut koko päivän näyttöpäätteen ääressä tai seisot palvelutiskillä. Vaihtoehtoisesti saatat päivän aikana kävellä pitkiäkin matkoja tai muuten fyysisesti kuormittaa kroppaasi. Kuulut sitten kumpaan ryhmään tahansa kehonhuoltoon kannattaa uhrata siivu vapaa-ajasta.

Liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia psyykkiseen stressiin ja mielialan laskuun, sen on todettu parantavan oppimista ja muistia sekä tuottavan iloa ja virkistymistä. Tietysti myös kunto kasvaa sekä sairauksien riskitekijät vähentyvät (mm. kohonnut verenpaine, veren rasva- ja sokeriarvot). Fyysisten harjoitteiden lisäksi kannattaa myös rauhoittua venyttelemään tai joogaamaan. Venyttely ja jooga rentouttavat sekä mieltä että lihaksia, lihasten elastisuus paranee ja nivelten liikelaajuudet kasvavat. Hyviä treeni-, venyttely- sekä joogavinkkejä ihan kotona suoritettavaksi löytyy pilvin pimein ja ilmaiseksi mm. Youtubesta.

Kulttuuria kansalle

Usein kulttuuri mielletään hieman elitistisestikin korkeakulttuuriin; oopperaan, klassiseen musiikkiin ja kuvataiteeseen. Todellisuudessa kulttuuri käsitteen alle menevät kaikki museoista, rap-musiikkiin, olueen ja kaikki siltä väliltä ja ympäriltä. Kulttuurista, genrestä riippumatta, on mukava nauttia ystävän tai ystävien seurassa. Kulttuuri herättää keskustelua, joskus kiivastakin, ja erilaisia tulkintoja sekä mieltymyksiä syntyy vääjäämättä.

Moni panttaa kulttuuria viikonlopulle, mutta miksi pitäisi? Haluatpa sitten käydä Suomen valokuvataiteen museossa katsomassa elokuvaohjaajana tunnetun Stanley Kubrickin varhaisia töitä lehtikuvaajana (Kämp Galleria, 29.8. asti), nauttimassa muutaman pienpanimo-oluen tai viinilasillisen, kuuntelemassa konsertin, katselemassa uutuus elokuvan tai vaikkapa nauramassa stand up -koomikoille, miksi et voisi tehdä sitä arkena työpäivän jälkeen? Kulttuuri mm. lisää luovuutta, opettaa sietämään keskeneräisyyttä ja luo yhteisöllisyyttä. Varsin hyvää vastapainoa siis usean työpäiviin verrattuna.

Tee, älä mieti

Yhteenvetona voisi todeta, että älä jämähdä paikoilleen miettimään, että pitäisi tehdä jotain vaan tartu toimeen. Jumittuminen ruokkii helposti aivojamme negatiivisilla ajatuksilla ja näin alamme myös ylianalysoimaan myös työasioita. Keksi itsellesi mielekästä tekemistä ja uskalla kokeilla myös uusia asioita. Toivottavasti vallitseva koronatilanne myös alkaa taittumaan ja pääsemme nauttimaan perheen, ystävien, kavereiden ja tuttavien seurasta, yhdessä. Jos omat työajatukset jumittavat, muista huikata apua taitavilta asiantuntijoiltamme, jotka janoavat päästä sparrailemaan ideoita yhdessä ja yksin. Aktiivista alkavaa syksyä!

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 14.09.2021

Rakkauden ammattilaiset

Klikkiotsikosta huolimatta tämä blogiteksti ei pureudu syvemmin rakkauteen ammattina, vaan ennemminkin ammattirakkauteen. Kun teet asioita ”rakkaudesta lajiin”, näkyy se taatusti myös siinä, miten muut tekemisesi ja lopputuotoksesi näkevät. Itseasiassa se [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 08.06.2021

Ympäristövastuullisuus tulee, oletko valmis?

Joko teidän yrityksessänne ollaan ympäristövastuullisia? Olisi ehkä syytä olla, tai ainakin kannattaisi jo omata suunnitelmat hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Jos tässä globaalin koronapandemian myllerryksessä on sattunut unohtumaan, niin meillähän leijuu ilmassa myös [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 01.06.2021

Vinkkejä parempaan aivotyöhön osa 2

Aiheena työhyvinvointi on loppupelissä aivan valtavan laaja kokonaisuus. Siihen liittyy monia osa-alueita (ajanhallinta, työstä irtautuminen ja palautuminen sekä työyhteisötaidot), jotka ovat onneksi nousseet myös keskusteluun viime aikoina. Etätyön yleistyttyä vastuu [...] Lue lisää

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 04.05.2021

Blogista vlogiin - vinkkejä alkuun

Mitä tehdä, kun oma blogivuoro osuu kohdalle, mutta kirjoittaminen ei ota onnistuakseen? Mitä jos kokeilisit videomuotoista blogia eli vlogia. Videolla Junior ad Jarkko kertoo mitä hyötyjä vlogista on yritykselle sekä [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 09.02.2021

Ohjaavaa suunnittelua

Graafinen suunnittelu mielletään usein visuaaliseksi kikkailuksi, jolla saadaan esitettävä asia näyttämään paremmalta ja pystytään kiinnittämään katsojan huomio. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että hyvä graafinen suunnittelu myös helpottaa lukemista, asioiden ymmärtämistä, [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 17.11.2020

Tule kuulluksi

Usein ajatukset alkavat raksuttaa hetkissä jolloin odotat niitä vähiten. Niin idea myös tästä tekstistä. Oli täysin tavallinen ilta, työasiat pyyhitty mielestä ja tv auki. Mieleeni takertui lause: “Yksi meidän ongelmistamme [...] Lue lisää