Näkemyksiä | Blogi 20.11.2018

Elämyksiä syksyyn

Saimme Jaakon kanssa mahdollisuuden osallistua Sinfonia Lahden konserttiin torstaina 15.11. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen kerta Sinfonia Lahden konsertissa ja ilta oli varsin mieleenpainuva kokemus. Konsertissa soitettiin Leonard Bernsteinin Trouble in Tahiti -oopperasta tuttu What a Movie, joka oli ensimmäistä kertaa Sinfonia Lahden ohjelmistossa. Konsertissa kuultiin myös George Gershwinin Porgy and Bess -oopperasta tunnetut My Man’s Gone Now ja Summertime, jotka sopraano Päivi Nisula tulkitsi kauniisti.

Kansainvälistä suomalaisosaamista

Väliajan jälkeen kuultiin todella mahtipontinen ja elokuvamainen Dmitri Šostakovitšin sinfonia nro 12, joka kesti arviolta noin 50 minuuttia! Sinfonia soitetaan ilman taukoja, joten musiikkiin uppoutuneena koko tunti hujahti aivan huomaamatta. Kapellimestarina toimi nuori, mutta sitäkin taitavampi Santtu-Matias Rouvali, jonka energisyys tempaisi yleisönkin mukaan. Tämä myös näkyi monia minuutteja kestäneissä loppuaplodeissa, joiden aikana kapellimestari tuotiin lavalle takaisin uudestaan ja uudestaan. Lahtelaistaustainen Rouvali toimii myös Tampereen Filharmonian ja Göteborgin sinfoniaorkestin ylikapellimestarina, joten tämä oli upea mahdollisuus nähdä kansainvälistä suomalaisosaamista Lahdessa.

Koko konsertti oli loppuunmyyty eli Sibeliustalo oli aivan täynnä. Vaikutuimme konsertista todella paljon ja mahdollisuuksien mukaan aiomme jatkossakin osallistua Sinfonia Lahden konsertteihin, sillä tuo oli kaivattua piristystä harmaaseen syksyyn. Tämä oli myös hieno tapa tutustua yhden yhteistyökumppanimme toimintaan.

Käykäähän muutkin tukemassa Lahden kulttuuria! <3

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 30.11.2018

Loistava pohja tulevaisuudelle

Kohta on kulunut tasan neljä kuukautta, kun aloitin työharjoitteluni MBE:llä. Perjantaina on siis viimeinen päiväni täällä. Neljään kuukauteen on mahtunut monia tapahtumia ja projekteja, joista olen oppinut paljon. Ensisijaisesti olen [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 14.08.2018

Henkinen hyvinvointi on osa työhyvinvointia

Muistatko sen hetken, kun astuit uuteen työpaikkaan? Tai aikaa, jolloin jännityksellä odotit uuden työn alkamista? Jokainen meistä on kokenut jonkinlaisia tunteita toivon ja epätoivon välillä liittyen joko uuteen työhön tai [...] Lue lisää

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 21.02.2019

Materiaalia monissa muodoissa

1:1, 3:2, 4:3, 16:9, vaakaan, pystyyn, neliössä, ympyrässä. Siinä yleisimpiä kuvasuhteita ja muotoja, joita näemme päivittäin sekä videona että stillinä monissa eri medioissa. Katsellessa kavereiden ja brändien kivalta näyttäviä tuotoksia [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 12.02.2019

Vahva ilme vaatii sitoutumista

Visuaalisella ilmeellä halutaan luoda yrityksestä, yhteisöstä tai brändistä tietty mielikuva kaikille sidosryhmille. Sen tulee erottua kilpailijoista ja olla helposti tunnistettava. Yrityksen ulkopuolinen henkilö kohtaa vain palasia ilmeestä. Jotta sen tunnistaa [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 29.01.2019

Dashboard tekee mainonnan tuloksellisuuden seurannasta tehokasta

Markkinoinnin ja mainonnan tuloksellisuuden seuranta on helppoa ja nopeaa, kun sen voi tehdä yhdestä ikkunasta. Tähän paras ratkaisu on dashboard, mistä näkyy markkinoinnin toimenpiteiden tulokset. Tällöin vältetään useista eri lähteistä [...] Lue lisää