Näkemyksiä | Blogi 22.03.2018

Inspiraatio uuteen voi löytyä yllättävistäkin paikoista

On uskomatonta, miten paljon voi saada irti ja oppia, kun vain uskaltaa antaa mahdollisuuden uusille asioille. Tämän pääsin kokemaan ollessani ensimmäistä kertaa Sinfonia Lahden konsertissa pari viikkoa takaperin. Kyseinen konsertti oli uusi kokemus myös lavalla olleille solisteille, sillä kyseessä oli Nuorten Solistien -konsertti. Kyseisen konsertin ideana oli, että lavalla esiintyi vuoron perään toinen toistaan upeampia nuoria solisteja, osa heistäkin ensimmäistä kertaa. Kokemus oli uskomaton sekä inspiroiva ja pääsin taas kerran kokemaan Sibeliustalon uskomattoman akustiikan – tällä kertaa upeiden sinfonioiden myötä.

Kutsu tapahtumaan tuli suoraan pitkäaikaiselta asiakkaaltamme Sinfonia Lahdelta, joka järjestää Ekaa kertaa sinfoniakonserttiin -tapahtumia säännöllisesti. Mielestäni se on loistava tapa esitellä ihmiselle sinfonioiden maailmaa ja auttaa heitä ottamaan ensimmäinen askel kohti konserttielämystä. Juttelin muiden ensimmäistä kertaa konsertissa olleiden kanssa ja he kertoivat, etteivät ole uskaltaneet tulla aikaisemmin, sillä eivät ole tienneet, kannattaako konsertista maksaa. Jokaisen mielipide konsertin jälkeen oli kuitenkin se, että konserttiin on päästävä uudelleen – niin upea kokemus se oli. Uudelleen konserttiin menemisen kynnystä madallettiin entisestään tarjoamalla meille ekakertalaisille seuraava konsertti puoleen hintaan.

Mutta mitä kokemuksestani voi ammentaa markkinointiin? Ainakin sen, että kokeilemalla uutta, voit saada uusia oivalluksia ja näkökulmia. Uskalla siis kurkata oman mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä et voi koskaan tietää, mitä tuleman pitää. Esimerkiksi somessa on helppo kokeilla uusia tapoja markkinoida ja vaikka uuden kokeilu somessa arveluttaisi, kehotan tarttumaan rohkeasti härkää sarvista. Somessa tavoitat kohderyhmäsi heidän käyttämissään kanavissa ja voit tuoda inhimillisyyttä ja rentoutta mukaan markkinointiin. Kokeile erilaisia sisältötyyppejä ja seuraa, millainen sisältö kiinnostaa kohderyhmääsi. Mielenkiintoa herättävän sisällön löydyttyä jatka aktiivisesti postaamista ja seuraa tuloksia. Mielenkiintoinen ja oikein kohdennettu viestintä somessa johtaa nimittäin usein kauppoihin.

-Anton

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 28.03.2018

3 työkalua somepresenssin vahvistamiseen

Tänä päivänä uusi asiakas bongaa yrityksesi todennäköisemmin somesta ennen kuin edes päätyy nettisivuillesi. Sosiaalisesta mediasta onkin tullut uusien asiakkaiden etuovi, ja siksi aktiivinen some-kanavien ylläpito on tärkeä osa yrityksen markkinointia. [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 17.01.2018

Markkinointi, minne menet?

Olen Anton Mäkelä, MBE:n tuore työharjoittelija. Opiskelen Lahden ammattikorkeakoulussa liiketaloutta ja pääaineeni on markkinointi. Päätin painottaa opintoni markkinointiin, koska koin jo silloin palavaa halua päästä vaikuttamaan yritysten tulokseen. Näen markkinoinnin [...] Lue lisää

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 13.11.2018

Markkinointi oikotienä onneen

”Tehdään sellainen kiva räiskäytys, joku tosi luova kamppis! Sellainen mikä nostaa meidän tunnettuuden huippuunsa ja muuttaa mielikuvan meistä tuotemyyjästä huippuasiantuntijaksi! Tehdään tuo kamppis ja jatketaan sitten muuten ihan niin kuin [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 07.11.2018

Graafinen suunnittelu - kirosana joka on hintansa väärti

“Kallista!“, “Emme tarvitse grafiikkaa mihinkään.”, “Minulla on puhelimessa näitä ilmaisia sovelluksia.”, siinä muutama kuulemani tokaisu aiheesta graafinen suunnittelu. Graafista suunnittelua tarvitsee jokainen yritys, yhdistys, yhteisö, seura, yksityishenkilö tai tapahtuma, joka [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 26.10.2018

Konkretiaa: Mitä hyötyä markkinoinnin ja viestinnän analytiikasta on bisnekselle?

Markkinoinnin analytiikka saadaan usein kuulostamaan vaikeaselkoiselta ja hämmentävältä pöhinäsanojen surinalta. Ehkä se on joidenkin tarkoituskin. Silloin voi tosin jäädä hämärän peittoon, mitä hyötyä analytiikasta todella on – varsinkin, jos yrityksessä [...] Lue lisää