Näkemyksiä | Blogi 17.01.2019

Markkinointi kuuluu kaikille

Keskustelu 1: Mahdoton yhtälö

Asiakas: Haluamme sellaisen yhteisen tekemisen meiningin, mikä heijastuu ulospäinkin! Sellaisen tunnistettavan, meidänlaisen fiiliksen, joka tulee asiakkaalle jokaisessa kohtaamisessa.

MBE: Se on brändipersoona. Brändipersoonassa määritellään nimenomaan millaisen vaikutelman haluatte antaa ja mikä on tapanne ja tyylinne kommunikoida. Sen työstämiseen on hyvä sitouttaa koko henkilökunta, silloin se on helpompi myös ottaa osaksi arkea eikä tule ylhäältä päin annettuna tekijänä. Vähintäänkin eri työntekijäryhmien edustajat olisi hyvä ottaa mukaan.

A: Hmm.. ei meillä kyllä ole aikaa tuohon. Se vaatisi niin monen ihmisen mukana olemisen, ettei meillä kyllä resurssit riitä.

M: Näkemyspajan ennakkokysely lähetetään sähköisesti ja siihen voi vastata, kun on sopiva hetki. Ja tosiaan sen voi laittaa vaikka kaikille työntekijöille, niin saadaan mahdollisimman laaja kuva tahtotilasta. Ja henkilöstönne pääsee näin osallistumaan. Itse Näkemyspaja on sitten vain puolen päivän setti ja siihen voivat osallistua avainhenkilöt.

A: Ei, ei kyllä pysty. Mutta silti me haluttaisiin se persoonallinen yhteinen ote tekemiseen, kun meillä vähän kaikki tekee omaa juttuaan. Miten me voitaisiin tämä ratkaista helpommin, niin ettei muun kuin markkinointitiimin tarvitsisi osallistua?

Keskustelu 2: Luottamuspula

A: Semmoinen kadehdittava fiilis, että kaikki haluaa meille töihin. Koska meillä oikeesti on niin kivaa ja me pidetään työntekijöistä hyvää huolta! Ja meillä saa vastuuta ja pystyy kehittymään vaikka kuinka pitkälle.

M: Lähdetään siis systemaattisesti rakentamaan työnantajamielikuvaanne. Parhaimpia siitä kertomaan ovat nykyiset työntekijänne, eli uusien tyyppien tulevat työkaverit. Lähdetään rakentamaan sitä teidän tyyliin sopivasti, luodaan vaikka oma osionsa työnhakijoille, laitetaan sinne uratarinoita, tehdään innostavia videoita ja annetaan teidän omien ihmisten kertoa mahdollisuuksista. Otetaan lisäksi vaikka Insta ja Linkkari ja jaetaan siellä nimenomaan työnantajamielikuvaan vaikuttavaa matskua. Insta voi olla se rennompi, annetaan sen vetovastuu vaikka teidän omille työntekijöillenne, yhdelle aina yksi viikko tai miten sovitaan.

A: Eihän nyt noin voi tehdä. Eihän me sitten edes tiedetä mitä sinne Instaan tulee?

M: No jos luotatte teidän porukkaan, niin tuskinpa he ottavat tätä vastuuta leikin kannalta. Ja tämähän nimenomaan tukisi sitä, että teillä saa vastuuta ja luotetaankin.

A: Niin ja ei kenelläkään kyllä ole aikaakaan, ei varmaan ees niiden videoiden ja juttujen tekemiseen. Voitaisko hoitaa tämä vaan silleen helposti, että tehkää te joku kiva kamppis?

Markkinointi ei ole irrallinen osa

Pitääkö markkinoinnin olla helppoa ja sellaista, ettei se vaadi yritykseltä mitään? Tätä olen pohtinut viime aikoina.

Halutaan tehdä vaikutus, olla persoonallisia ja muistettavia, mutta sen pitäisi tapahtua niin, ettei siitä tiedä kukaan talon sisällä. Tai ehkä tietää, jos on lukenut jonkun sisäisen memon.

Asiakkaat ja työnhakijat pystyvät tänä päivänä tutustumaan yritykseen etukäteen enemmän kuin koskaan aiemmin. Lähes väistämättä eri kanavista löytyy ainakin jotain, tai jos ei löydy, niin siitäkin voi vetää omat johtopäätöksensä. Ja yhdellä tai kahdella kampanjalla ei tehdä ihmeitä, jos sille ei löydy vahvistusta muusta näkymisestä, vaikka verkkosivustolta.

Miksi sitten perustavaa laatua olevia asioita halutaan toteuttaa vaikka ulkopuolisen toteuttamalla digikamppiksella? Miksi ei haluta käyttää aikaa siihen, että saadaan perusta kuntoon? Kun perusta on kunnossa, voidaan tehdä vaikka erilaisia kampanjoita, joilla tuetaan muuta markkinointia. Lupauksilla on hyvin lyhyt elinkaari, jos ne eivät toteudu arjessa.

Miksi sitouttaminen pelottaa? Vai pelottaako se, että asiat oikeasti muuttuisivatkin, vaikka sitä haluttaisiinkin?

Aidot tulokset vaativat sitoutumista

Mielestäni markkinointi kuuluu kaikille, samalla tapaa kuin myyntikin. Jokainen rakentaa mielikuvaa yrityksestä ja omalla tekemisellään vie yrityksen viestiä eteenpäin. Markkinointi ei ole vain yksittäinen tukitoiminto, eikä sitä voi kokonaan ulkoistaa. Jos aidosti halutaan tuloksia, markkinointiin tulee sitoutua.

Ja kyllä, se vaatii myös ajankäytön kohdentamista markkinointiin. Ehkäpä jopa heittäytymistä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Onko se hukkaan heitettyä aikaa, kun markkinoinnin tehtävä on kuitenkin edistää myyntiä?

Minttu

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 09.01.2019

Markkinointi on investointi

Jokaisella liiketoiminnalla tulee olla tavoitteet, teilläkin on varmasti omat tavoitteenne, tai näin ainakin toivon. Tavoitteiden tulee olla korkealla, mutta ei mahdottomat. Yleensä tavoitteisiin pääsy vaatii investointeja. Niitä voivat olla esimerkiksi [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 27.11.2018

Brändin kehittämisen muistilista

Eikö brändi tunnu enää omalta? Tai kaipaisiko se freesausta? Brändin kehittäminen lähtee usein liikkeelle päivitetystä strategiasta ja ehkäpä muuttuneesta kilpailutilanteesta. Se ei tarkoita välttämättä logon muutosta, ja jos tarkoittaa, siitä [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 13.11.2018

Markkinointi oikotienä onneen

”Tehdään sellainen kiva räiskäytys, joku tosi luova kamppis! Sellainen mikä nostaa meidän tunnettuuden huippuunsa ja muuttaa mielikuvan meistä tuotemyyjästä huippuasiantuntijaksi! Tehdään tuo kamppis ja jatketaan sitten muuten ihan niin kuin [...] Lue lisää

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 21.02.2019

Materiaalia monissa muodoissa

1:1, 3:2, 4:3, 16:9, vaakaan, pystyyn, neliössä, ympyrässä. Siinä yleisimpiä kuvasuhteita ja muotoja, joita näemme päivittäin sekä videona että stillinä monissa eri medioissa. Katsellessa kavereiden ja brändien kivalta näyttäviä tuotoksia [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 12.02.2019

Vahva ilme vaatii sitoutumista

Visuaalisella ilmeellä halutaan luoda yrityksestä, yhteisöstä tai brändistä tietty mielikuva kaikille sidosryhmille. Sen tulee erottua kilpailijoista ja olla helposti tunnistettava. Yrityksen ulkopuolinen henkilö kohtaa vain palasia ilmeestä. Jotta sen tunnistaa [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 29.01.2019

Dashboard tekee mainonnan tuloksellisuuden seurannasta tehokasta

Markkinoinnin ja mainonnan tuloksellisuuden seuranta on helppoa ja nopeaa, kun sen voi tehdä yhdestä ikkunasta. Tähän paras ratkaisu on dashboard, mistä näkyy markkinoinnin toimenpiteiden tulokset. Tällöin vältetään useista eri lähteistä [...] Lue lisää