Näkemyksiä | Blogi 22.09.2020

Onko noloa kysyä?

Siinä kysymys, jonka huomaan nostavan päätään sekä omissa ajatuksissani, mutta myös monissa keskusteluissa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Kun kaikki tieto on saatavilla viimeistään googlettamisen kautta, voi syntyä ajatus, että ääneen kysyminen olisi toisten ajan haaskaamista, tai vielä ”pahempaa” oman tietämättömyyden esiin tuomista.

Yhteisön voima

Olen ollut markkinoinnin työtehtävissä viitisen vuotta ja voisin sanoa oppivani uutta, jos ei nyt joka päivä, niin joka viikko. En tiedä läheskään kaikesta kaikkea, joten on rikkaus työskennellä yhteisöllisesti tiimimme sekä yhteiskumppaneiden kesken. Verkostossa, jossa osaamista löytyy muun muassa strategisesta suunnittelusta, viestinnästä tai vaikkapa dataohjatusta markkinoinnista, on tietoa kuin pienessä kylässä. Kohtaamme tilanteet yhdessä. Jos meillä ei vielä tänään ole vastauksia, saa sen tiimin avulla kaivettua esiin yleensä viimeistään huomiseksi.

Ei ole noloa kysyä, jos ei tiedä. Yhtä tärkeää on myös ymmärtää, että läheskään kaikkeen ei ole olemassa absoluuttista totuutta. Kun luottamus on kohdillaan, uskaltaa tiimin asiantuntijuuteen ja näkemyksiin nojata haastavankin tilanteen kohdatessa, Google ei samaa yhteisön tukea välttämättä tarjoa. Tätä luottamusta on tärkeää rakentaa myös asiakkaiden kanssa. Kun alusta asti ollaan avoimia, keskustellaan ja uskalletaan kysyä, saadaan projekteja menestyksekkäästi läpi yksi toisensa jälkeen.

Uteliaisuus, uskallus ja oppiminen

Jos ihminen ajattelisi olevansa aina oikeassa, tapahtuisi aika vähän oppimista ja maailma jäisi junnaamaan paikoilleen. Olenkin sitä mieltä, että ihmisen tulisi aina säilyttää ripaus uteliaisuutta ja aimo annos kuuntelemistaitoja päivittäisissä kohtaamisissa.

Keskusteluhetket tiimin kesken, mutta myös asiakaspalavereissa ovat monelle töiden edistämisen kannalta päivän tärkeimpiä hetkiä. Mikään ei korvaa sitä energiaa, mikä syntyy hyvien keskusteluiden ja niissä syntyvien oivalluksien kautta. Kun uskalletaan etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, voi koko tiimi oppia yhdessä uutta.

Minä uskallan kysyä, uskallathan sinäkin?

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 20.10.2020

Tekstihän elää vielä

Aika kuluu nopeasti ja kehitys harppoo eteenpäin vieläkin sukkelammin. Vasta tovi sitten lähettelimme fakseja ja otimme vastaan soittopyyntöjä hakulaitteisiimme. Nyt kaikki tieto odottaa taskuissamme vain yhden hakusanan ja napinpainalluksen päässä. [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 13.10.2020

Hyvä suunnitelma, parempi toteutus

Jokainen yritys on omanlaisensa ja samoin on niiden markkinointi- ja viestintäsuunnitelmat. Vuosi alkaa olla jo siinä vaiheessa, että suunnitelman tekeminen vuodelle 2021 on pian ajankohtaista. Tässä maailmantilanteessa voi tulevan suunnitteleminen [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 06.10.2020

Mihin markkinointia tarvitaan?

Niin, mihin markkinointia oikeastaan tarvitaan? Moni kyllä tietää, mitä siitä voi seurata, mutta ei silti koe sitä riittävän tärkeäksi, että siihen oikeasti laittaisi resursseja. Monessa yrityksessä keskitytään siihen, että saadaan [...] Lue lisää

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 23.06.2020

Teot ennen tulosta

Markkinoinnin tuloksellisuus on asia, jota tulee optimoida jatkuvasti. Tuloksellisuuden laskeminen ei ole tähtitiedettä, mutkat suoraksi vedettynä tuotto lasketaan katteesta. Onkin tärkeää pureutua siihen, millä teoilla tulosta tehdään, koska harvoin on [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 21.04.2020

Yrityksen Facebook-sivu hyötykäyttöön

Verkkosivut ovat yksi yrityksen tärkeimmistä myyjistä. Mutta mitä kautta verkkosivuille sitten ohjataan kävijöitä? Yksi hyödyllinen ja monille tuttu kanava tähän tarkoitukseen on Facebook. Tässä blogipostauksessa avaan sivun perustamiseen liittyviä asioita [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 18.02.2020

Kuka johtaa markkinointiasi?

Myynti pyytää uusia esitteitä myynnin tueksi, mediamyyjä soittaa hyvän tarjouksen display-mainonnasta, verkkosivuille pitäisi tehdä uusi asiantuntijakirjoitus ja messutkin ovat taas oven takana. Tulevaisuudessa siintää uuden palvelun tuotteistus ja lanseeraus. Kuulostaako [...] Lue lisää