Näkemyksiä | Blogi 06.08.2019

Some antaa markkinoinnille vauhtia

Olin keväällä kahden päivän ajan kouluttamassa pien- ja mikroyrittäjiä some- ja sisältöasioissa. Kumpaankin koulutussettiini kuului sekä yleisemmän tason tietoisku että varsinainen valmennus. Paljon asiaa tiiviissä paketissa ja aivan upea koulutettavien porukka!

Ensimmäisen päivän keskityimme sosiaaliseen mediaan ja toisena päivänä sisällöntuotantoon – siis esimerkiksi siihen, mikä toimii ja mikä ei. Kirjoitinkin jo aiemmin hyvien sisältöjen merkityksestä, joten tähän kirjoitukseen poimin ensimmäisen koulutuspäivän asioita. Vuodesta toiseen samat someen liittyvät asiat nimittäin pohdituttavat esimerkiksi toimintaansa käynnistäviä tai somessa markkinointia aloittavia yrittäjiä.

Annan somen kanssa painiskeleville nyrkkisääntönä vähintään nämä kaksi neuvoa: valitse kanavasi sekä suunnittele ja aikatauluta.

Valitse kanavasi

Käytä niitä somekanavia, jotka ovat yrityksellesi tarpeen. Aivan kaikkiin kivalta tuntuviin kanaviin ei kannata pistää paukkuja, sillä yksinkertaisesti niitä paukkuja ei vaan riitä. Ja paukuista puheen ollen: Sosiaaliseen mediaan käytetty aika on ihan oikeasti työtä. Siihen siis pitää varata rahan lisäksi myös aikaa.

Kun olet tehnyt somekanavavalinnat, perehdy niihin ja niiden käyttöön kunnolla. Millä tavalla kanavassa käyttäydytään? Mikä toimii juuri kyseisessä somekanavassa?

Markkinointi & Mainonta kertoo esimerkiksi Twitterin juuri lanseeranneen kampanjan, jossa kerrotaan alustan käyttötavoista. Käyttäjät ovat Twitterissä mukana enemmän omana itsenään ja oman persoonansa kautta verrattuna esimerkiksi Instagramin ja Linkedinin kaltaisiin palveluihin, joissa käyttäjät haluavat usein antaa itsestään valokuvien ja muiden viestien kautta hieman silotellumman kuvan.

Suunnittele ja aikatauluta

Tee myös jokaiselle kanavalle sisältösuunnitelma ja päivitysaikataulu. Somen tehokkaaseen hyödyntämiseen tarvitaan aidon kiinnostuksen ja pitkäjänteisen perehtymisen lisäksi säännöllistä tekemistä. Ei siis riitä, että nakuttelet viikon tai kuukauden ajan päivityksiä ja unohdat asian sen jälkeen tyystin. Sekä seuraajasi että somekanavan algoritmi kaipaavat säännöllistä huolenpitoa.

Sosiaalinen media on myös paikka asiakaspalvelulle ja yleisesti ottaen somessa annettuun palautteeseen pitää reagoida nopeasti. Odottaisitko itse vastausta kysymykseesi tai kommenttiisi viikkotolkulla? Entä se pari viikkoa sitten viestiä laittanut asiakas, hän olisi varmaan halunnut ostaa jotain?

Päivitysaiheiden keksiminen saattaa joskus tuntua työläältä. Tällöin kannattaa istua alas, listata aiheita ylös ja katsoa, löytyykö niistä joitain kantavia teemoja tai toistuvia kaavoja. Yksi keino päivitysten aikatauluttamiseen on teemoittaa viikko, jolloin saat tekemisellesi selkeän rytmin. Startin jälkeen homma sujuu varmasti jo omalla painollaan.

Kannattaa myös palata tarkastelemaan tekemisiäsi kriittisesti, jos alkaa näyttää, ettei toimenpiteistä ole tarpeeksi hyötyä. Muista mitata ja seurata päivityksien vaikutuksia säännöllisesti.

Some kannattaa ja kannattelee monella tapaa

Yrityksesi sosiaalisen median tilit linkittyvät vahvasti niin verkkosivuihin kuin näkyvyyteen hakukoneissakin. Hakukoneet yhdistävät some-kanavasi yrityksesi verkkosivustoon. Siis mitä aktiivisemmin toimit somessa ja muualla verkossa, sitä paremmin näyt hakukoneissa. Jos yritykselläsi ei ole hyvää sisältöä verkossa, ei sillä ole myöskään näkyvyyttä hakukoneissa. Säännöllisesti hyvää sosiaalisen median sisältöä tuottava yritys voi myös poimia liidit verkkosivuilleen hakukoneista sekä some-kanavista.

Sosiaalinen media on monille tapa ja paikka viettää aikaa. Sisältöjä kulutetaan kovalla tahdilla ja sykkeellä, joten joukosta on erotuttava edukseen. Tämä koskee aivan erityisesti yrityksiä. Sisältöjen on oltava arvokasta, jotta käyttäjät viitsivät uhrata aikaansa. Kilpailevathan yrityspostaukset samalla viivalla käyttäjien muun verkoston postauksien kanssa.

Esimerkiksi inbound-markkinoinnissa pyritään saamaan potentiaalinen ostaja hakeutumaan itse vuorovaikutukseen markkinoijan, yrityksen kanssa. Moni asiakas myös etsii verkkosivujen lisäksi tietoa Facebookista tai haluaa aloittaa keskustelun Twitterissä. Tässä palataan ensimmäiseen nyrkkisääntöön. Missä kanavissa potentiaaliset ja nykyiset asiakkaasi ovat? Pidä huolta, että myös yrityksesi on samoissa kanavissa.

Etkö osaa, jaksa tai ehdi? Ulkoista some ammattilaiselle!

Jos ajatellaan vaikkapa Facebookia alkutaipaleillaan reilut kymmenen vuotta sitten, sen käyttö oli aivan erilaista kuin tänä päivänä. Some kehittyy valtavin harppauksin, sosiaalisen median alustojen algoritmit vaihtuvat, trendit muuttuvat ja käyttäjät tekevät asioita eri tavoin kuin aiemmin.

Somen rivakka muutostahti onkin yksi yleisimmistä syistä, miksi yritykset ulkoistavat kokonaan tai osittain somekanaviensa ylläpidon ja sisällöntuotannon. Jos tarvitset apua somekanaviin tai muuhun sisällöntuotantoon, kysy rohkeasti lisää meiltä.

Terkuin
Aino

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 07.04.2020

Uuden äärellä

Olemme uuden äärellä. Näkymätön uhka laittoi ihmiset, yritykset sekä talouden polvilleen. Jo muutaman viikon jälkeen on selvää, että paluuta entiseen ei ole näillä näkymin hetkeen, jos täysin koskaan. Miten siis [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 31.03.2020

Kannattaako talouskriisin aikana markkinoida?

Tätä kirjoittaessa koronapandemia on iskenyt suomalaisen yhteiskunnan ennennäkemättömällä tavalla kiinni ja normaalia elämää rajoittavat toimet tulevat olemaan voimassa kuukausien ajan. Kun katsotaan ohi akuutin kansanterveydellisenkriisin, on päällä taloudellinen kriisi kulutuksen [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 27.03.2020

Mitä yhteistä on toimarilla ja yrityksen markkinoinnilla?

Tänään tulee kolme vuotta siitä, kun aloitin MBE:n toimarina. Huh, kun aika kiitää! Mutta sitten kun aloin miettiä, mitä kaikkea kolmessa vuodessa on tapahtunut, niin tajusin, kuinka paljon olemme tehneet [...] Lue lisää

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 03.03.2020

Mukava on uusi musta

Muutama viikko sitten osallistuin CMADFI-tilaisuuteen. Tämän kirjainjonon alkuosa tulee sanoista Community Manager Appreciation Day ja FI puolestaan viittaa tietysti Suomeen. Kyseessä on yhteisömanagerien suomalainen verkostoitumistapahtuma, joka järjestetään vuosittain tammikuun viimeisenä [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 10.12.2019

Miksi M-päivä?

M-päivän tarina sai alkunsa 15 vuotta sitten, kun päätimme järjestää Lahden alueen yrityksille ja markkinoinnin parissa työskenteleville oman paikallisen markkinointiviestinnän tapahtuman. Tästä ajatuksesta syntynyt ensimmäinen Mainostorstai järjestettiin 17.11.2005 Lahden Taidepanimolla, [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 08.10.2019

Millainen on hyvä yritysblogi?

Teemme paljon erilaista sisällöntuotantoa B2B-asiakkaillemme. Yksi suosituimmista sisällöntuotannon muodoista on ollut jo pidempään yritysblogipostaukset. Tämä ei tietenkään ole ihan sattumaa, sillä yritysblogilla on kiistattomat hyödyt esimerkiksi hakukoneliikenteen kasvattamisessa, kuten Jaakko [...] Lue lisää