Näkemyksiä | Blogi 18.09.2018

Strategista dataa

Nyt tapahtuu loistavia asioita. Loistavia siksi, että asiakkaanamme saat meiltä entistä enemmän lisäarvoa. Olemme työstäneet omaa strategiaamme ja sitä, millainen kumppani haluamme asiakkaillemme olla. Strategian ytimessä meillä säilyy edelleen työnilo ja aito halu auttaa asiakkaitamme menestymään. Toimintaamme ohjaavat arvot on todettu toimiviksi ja säilytämmekin ne edelleen samoina. Ihan kaikkea ei siis lähdetty laittamaan uusiksi.

Mutta miten sitten olemme uudistumassa? Ihan mieletöntä, että voin tässä jo julkaista osan strategiauudistuksemme konkreettisista tuloksista:

Uudistettu missiomme on linkitetty kiinteästi siihen minkä koemme olevan päätehtävämme.

Autamme yrityksiä menestymään ja olemaan kiinnostava ja positiivisesti erottuva kumppani omille asiakkailleen. Hyödynnämme luovuutta, dataa ja mitattavuutta tavoitteiden saavuttamisessa.

Visiona toki on olla, ei yhtään sen vähempää kuin Suomen tunnetuin B2B-markkinoinnin ja -viestinnän strateginen asiantuntijakumppani.

Strategian jatkotyöstö välitavoitteineen ja steppeineen jatkuu vielä, mutta nyt voin julkistaa, että olemme laajentaneet palvelutarjontaamme tiedolla johtamisen palveluihin. Mitä tämä sitten yksinkertaisesti sanottuna tarkoittaa? Datan kautta saatuja oivalluksia, kehitysehdotuksia ja entistä parempia tuloksia. Yhdistettynä luovuuteen ja näkemykselliseen ajatteluun tiedämme sen olevan tulevaisuuden voimatekijä.

Olet varmasti huomannut, että data on siitä jännä juttu, että jos se ei ole intohimosi, se jää helposti toisarvoiseksi ja hyödyntämättä. Usein se johtuu siitä, että valtavasta datamäärästä ei osata erottaa mikä on oleellista ja miten siitä saa eniten irti. Nyt olemme kaikki paremmissa asemissa, koska meillä on henkilö, jonka puoleen tiedolla johtamiseen, dataan, datan analysointiin ja mittarointiin liittyvissä asioissa voi kääntyä.

Haastavia datoja ja ongelmanratkaisuja rakastava KTM Jaakko Jake Kivineva on tullut tiukaksi osaksi tiimiämme. Jaakko on opiskellut pääaineenaan markkinointia, joten tylsän excelinpyörittäjän sijaan meillä on luovasti ja innostavasti ajatteleva analyytikko, joka ymmärtää miksi ja mitä olemme tekemässä ja mikä datan rooli voi parhaimmillaan olla ja miten sitä voi hyödyntää.

Tiedätkö, mitä mahdollisuuksia teillä olisi kehittää toimintaanne datan avulla? Ota yhteyttä Jaakkoon niin asia selviää.

Niin ja vielä, muistinhan mainita, miten innoissamme olemme tästä?

Minttu

Muita näkemyksiä samalta kirjoittajalta

Näkemyksiä | Blogi 23.05.2019

Antti Pohja Näkemystehdas MBE:n osakkaaksi

Näkemystehdas MBE:n omistuspohja on laajentunut. Vuonna 2018 MBE:llä viestintästrategina aloittanut Antti Pohja on nyt yhtiön kolmas osakas. Yrityksen pääomistaja, Merja-Leena Alenius jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön kolmas omistaja on toimitusjohtaja Minttu [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 14.05.2019

KEHITY TAI KUIHDU: Vinkit strategisen muutoksen läpiviemiseen

Yltiöoptimistiminen luonteeni ei kaihda haasteita. Niinpä vastasinkin kyllä, kun minulta kysyttiin pari vuotta sitten, että haluaisinko ryhtyä MBE:n toimariksi. Tiesin, että haasteita ei tulisi puuttumaan, MBE:llä oli taustalla monta tappiovuotta [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 17.01.2019

Markkinointi kuuluu kaikille

Keskustelu 1: Mahdoton yhtälö Asiakas: Haluamme sellaisen yhteisen tekemisen meiningin, mikä heijastuu ulospäinkin! Sellaisen tunnistettavan, meidänlaisen fiiliksen, joka tulee asiakkaalle jokaisessa kohtaamisessa. MBE: Se on brändipersoona. Brändipersoonassa määritellään nimenomaan millaisen [...] Lue lisää

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Näkemyksiä | Blogi 18.06.2019

4 hyötyä yritysblogista

Yritysblogit ovat nykyään markkinoinnin peruskauraa. Blogeilla yritykset viestivät omasta asiantuntijuudestaan ja kasvattavat näkyvyyttään. Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa ja miksi niitä edelleen kannattaa perustaa? Käydään läpi yritysblogin 4 hyötyä ja otetaan [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 11.06.2019

Kantautuuko brändisi ääni vai onko se jäänyt kurkkuun kiinni?

Ensimmäiset ajatukset äänensävystä ja sen merkityksestä tulee varmasti mieleen omasta arkielämästä. Täytyy olla tiukka ja vaativan uskottava, kun pyytää lasta kertomaan, mihin hän on tällä kertaa piilottanut autosi avaimet. Jälkimmäisestä [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 06.06.2019

Kasva kuvaajana

Valokuvaus on paitsi loistava ja kehittävä harrastus myös erittäin oleellinen osa jokaisen yrityksen markkinointia ja viestintää, tai ainakin pitäisi olla. Kuten nimikin sen jo sanoo valokuvaus on kirjaimellisesti valolla kuvaamista [...] Lue lisää