Uuden liiketoiminnan brändi kuntoon

Case: Mäntsälän Biovoima Oy


Mäntsälän eteläpuolelle aivan Lahden moottoritien kylkeen on noussut uusia rakennuksia. Valomainos rakennuksen tien puoleisessa seinässä kertoo kyseessä olevan Mäntsälän Biovoima Oy. Nopeimmat ovat jo ehtineet selvittää, että rakennuksen seinien sisällä ja sen viereisissä säiliöissä on keväästä asti tuotettu hukasta hyötyä eli biojätteistä kotimaista, puhdasta, uusiutuvaa bioenergiaa.

Mäntsälän Biovoima koostekuva

Tavoitteena saada toiminnalle tunnettuutta

Mäntsälän biovoimalaitoksen perustamishanke aloitettiin vuonna 2014 ja laitoksen toiminta käynnistyi keväällä 2020. Yhteistyö MBE:n kanssa alkoi ennen laitostoiminnan käynnistymistä vuoden 2019 puolella. Tavoitteena oli, että toiminnan alkaessa Mäntsälän Biovoiman brändi olisi pääkohderyhmien keskuudessa tunnettu ja varteenotettava kumppani. Tätä tavoitetta kohti lähdettiin työstämään yhdessä.

Brändistrategia pitää sisällään Mäntsälän Biovoiman brändipersoonan, tavan kommunikoida ja toimia, äänensävyn, ydinviestin sekä sloganin. Brändiä työstettiin yhteisessä Näkemyspajassa, jota Aino ja Johanna valmistelivat avainhenkilöille lähetetyllä ennakkokyselyllä.  Näkemyspajassa määriteltiin myös pääkohderyhmät sekä päätuotteet ja palvelut

Brändistrategiaan määritellyt asiat koottiin brändikoosteeseen, jossa mukana on myös graafinen ohjeisto.

Mäntsälän Biovoima roll upit ja esite

Mäntsälän Biovoima ilmeen sovellutuksia

Voimakkuus ja pehmeys samassa paketissa

Brändistrategian pohjalta teimme ehdotukset visuaaliselle ilmeelle ja logolle. AD:mme Essi teki Mäntsälän Biovoiman visuaalisesta ilmeestä voimakkaan, lämpimän ja luonnonläheisen modernilla tavalla.

Logo on muotokieleltään samalla sekä voimakas että pehmeä. Logossa haluttiin korostaa sanaa biovoima, joten se on logon vahvin elementti. Keveyttä logoon tuovat ohuet, kirjaimia rikkovat linjat ja geometriset muodot. Typografia ja graafisena elementtinä käytettävä puolikaari luovat logon kanssa yhtenäisen tyylin.

Värien haluttiin erottuvan kilpailijoista ja perinteisistä kirkkaista bioenergiaan liitettävistä väreistä kuten vaaleanvihreästä, oranssista tai turkoosinsinisestä. Mäntsälän biovoiman värit kuvastavat puhdasta suomalaista havumetsää. Siinä on maanläheisiä mustikan, kanervan, havupuiden ja sammaleen sävyjä. Värimaailma toistuu raikkaissa kuvissa, jossa näkyy puhdasta suomalaista luontoa ja maataloutta. Ilmeen sovellutuksista tehtiin mm. roll upeja messutapahtumiin sekä lehti-ilmoituksia.

Mäntsälän Biovoima verkkosivut

Sitten veimme Mäntsälän Biovoiman verkkoon

Verkkosivut tehtiin uuden ilmeen mukaisesti WordPress-alustalle. Teimme sivuston ketteränä landing page -tyyppisenä ratkaisuna, josta ensi alkuun löytyvät hissipuhe, palvelut, yhteystiedot, ajankohtaiset uutiset sekä palaute- ja yhteydenottolomake. Sivua voi jatkossa ja toiminnan kasvaessa laajentaa tarvittaessa helposti.

Vastasimme sivuston rakenteen ja toiminnallisuuden suunnittelusta sekä teknisen tuotannon koordinoinnista. Huolehdimme myös sivuston perussisällön suunnittelusta sekä uutisten kirjoittamisesta.

MBE:llä otettiin homma heti ammattimaisesti haltuun ja projekti ohjattiin läpi tavalla, jossa oli helppo pysyä mukana, vaikka ei olisikaan niin syvällisesti markkinointiin ja viestintään perehtynyt.

Juha Virtanen, toimitusjohtaja

Lue lisää brändistrategiasta

Samankaltaisia caseja:

Brändi välittyy jokaisessa kohtaamisessa

Case: Uotilan Leipomo

Brändi kirkkaaksi ja markkinointi suunnitelmalliseksi sekä tavoitteelliseksi

Case: Respect Project

Aitoutta ja vahvempaa asiantuntija­otetta

Case: Tilamar Oy

Moderni, selkeä, looginen ja raikas uudistus

Case: Lahden vanhusten asuntosäätiö sr

Ota yhteyttä Kysy chatissa