Kriisiviestinnän suunnitelmaa ei toivota ikinä tarvittavan, mutta aika moni yritys sitä jossain vaiheessa tarvitsee. Se on vähän kuin vakuutus, se tuo mielenrauhaa. Tärkeintä on olla valmis, niin valmis kuin voi.

Nopeat eivät syö tässä tapauksessa hitaita, vaikka moni niin koittaa väittääkin. Tärkeintä on viestiä hyvin, ei reagoida nopeasti. Mutta kriisiviestinnän suunnitelmalla onnistuu molemmat: prosessi on nopea ja samalla pohdittu.

Kriisiviestinnän vahvin ominaispiirre on nimittäin se, että sen tarve tulee lähes aina odottamatta, nopeasti ja yllättäen. Kriisejä on monen tasoisia. Eikä kriisiviestintä ole ainoastaan niitä maailmanlopun tasoisia tilanteita varten, vaan ihan pienikin särö vaatii hoitoa. Toimiva kriisiviestintään varautuminen kattaakin sammutustyöt pienistä suuriin.

Ennakoi hyvän sään aikana

Ennakoi ja laadi kriisiviestintäsuunnitelma eli toimintasuunnitelma ja toimintaohjeet kriisin varalle, ja mielellään vielä hyvän sään aikana. Sen ansiosta olet valmis ja varautunut, jos pyörremyrsky tai pikku puhuri osuu kohdallenne. Näin myös jokainen asianomainen henkilö tietää jo etukäteen oman roolinsa, tehtävänsä ja toimintaohjeen eikä lamaannu kriisin hetkellä.

Linja on myös yhtenäinen ja järkevä, kun se on kerran rauhallisessa mielentilassa yhdessä mietitty. Näissä tilanteissa hallittu nopeus on valttia, ja ennakoimalla säästät roimasti aikaa. Kriisi voi olla myös mahdollisuus. Erityisen hyvin onnistunut kriisiviestintä voi kääntyä jopa yrityksen eduksi. Elämme sosiaalisen median aikakaudessa, jossa tieto liikkuu salamannopeasti, vuorovaikutus on avainasemassa ja jokaisella on mielipide.

Onnistunut kriisiviestintä saa usein näkyvyyttä ja nostaa samalla yrityksen imagoa. Niin surullista kuin se onkin, epäonnistumisista saadaan viihdettä ja se kiinnostaa ihmisiä, minkä myötä huonosti hoidettu kriisi usein ylittää uutiskynnyksen. Pidä siis huoli, että teidän yrityksenne nousee mediassa juurikin menestyksekkään toiminnan seurauksena.

Yritysviestinnän taskukirja: Ota oppaan avulla 7 + 1 viestinnän osa-aluetta haltuun

Lataa opas

Autamme varautumaan yllättäviin tilanteisiin

Kaikkea ei voi ennustaa, mutta kaikkeen voi valmistautua. Rakennamme yrityksille yksilöllisiä kriisiviestinnän suunnitelmia, jotka antavat selkeät toimintohjeet yllättäviin tai ei-toivottuihin tilanteisiin. Havainnollisella ja vaiheittaisella ohjelmalla pahemmissakin paikoissa voi pysyä rauhallisena.

Housut kintussa yllätettynä vai tyylikkään itsevarmana tilanteessa kuin tilanteessa. Kumpi kuulostaa paremmalta?

Kysy lisää Antilta:


p. 050 558 5955
antti.pohja@mbe.fi

Kysy lisää kriisiviestinnästä

Aiheeseen liittyvät blogit

Näkemyksiä | Blogi 28.06.2022

Viestintästrategia vai viestintäsuunnitelma?

Mitä eroa on viestintästrategialla ja viestintäsuunnitelmalla? Miksi yrityksen pitäisi ne laatia ja pitääkö aina olla molemmat? Mitä jos vain toinen näistä, niin kumpi ensin vai mitä ihmettä pitäisi tehdä? Pohditaanpa. [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 19.04.2022

Kerro meille, mitä voimme viestiä nyt?

Viime vuosina ja erityisesti nyt viestintätaitojamme on koeteltu toden teolla. Olemme jatkuvan pohdinnan äärellä, ja mietimme niin henkilökohtaisella kuin yritystasolla, että mitä, mistä ja milloin on sopivaa viestiä. Laadukkaan viestinnän [...] Lue lisää

Näkemyksiä | Blogi 30.08.2021

Viestinnästä kriisiviestintään – Case Christian Eriksen

Tämä viestintäblogi on muhinut sisälläni koko kesän. Se ilmestyy nyt, koska sain sattumalta Miska Savolaiselta sähköpostia ja tämän kuvan, joka saa tunteet pintaan vielä pari kuukautta tapahtuneesta. Miska kohteliaasti kysyi, [...] Lue lisää