Brändin terävöittäminen asiantuntijayritykseksi
Yhteistyö Lahti Precisionin kanssa alkoi vuonna 2018 brändin vahvistamiseen ja tuotteistamiseen tähdänneellä Näkemyspajalla, sillä yritys halusi liiketoimintakaupan ja strategisten muutosten myötä profiloitua enemmän teknologiayritykseksi, kun se aiemmin oli mielletty hyvin pitkälti laitetoimittajaksi. Näkemyspajasta sai alkunsa kumppanuus, jonka tavoitteena on profiloida Lahti Precision punnituksen ja punnitustiedonhallinnan parhaaksi asiantuntijayritykseksi.
Mitattavaa ja tavoitteellista markkinointia, sekä sisällöntuotantoa
Kehitämme Lahti Precisionin kanssa heidän liiketoimintaansa kohti asetettuja tavoitteita. Yhteinen päämäärämme on, että markkinointi tukisi myyntiä mahdollisimman hyvin. Myös digitaalinen markkinointi on valjastettu mukaan mm. Googlen, LinkedInin ja markkinoinnin automaatioiden myötä. Digimarkkinoinnin tiimoilta järjestetään palavereja, joissa analysoidaan tuloksia ja optimoidaan toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.
CORE sisällöntuotantosopimuksen (nyk. Markkinoi tuloksellisesti) myötä tuotamme Lahti Precisionille sisältöjä ja tarjoamme näkemyksiä heidän markkinointiaan tukevista sisällöistä, joita ovat muun muassa blogit, referenssitekstit, oppaat sekä asiakaslehdet.
Verkkosivut nykyaikaan ja sisällöt löytyviksi
Vuonna 2019 olimme toteuttamassa Lahti Precisionin verkkosivu-uudistusta, jossa aiemman verkkosivuston sekava rakenne tuotiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja brändiuudistuksen mukaista ilmettä. Samoin uusien brändilinjausten mukaista sanomaa tuotiin sivuille, jotta ostopolut saatiin tehtyä selkeämmäksi. Sivusto tuotiin WordPress-pohjalle, jossa jokainen pienikin muutos ei vaadi raskaita muutostoimenpiteitä.
Vuoden 2020 aikana Lahti Precisionin tuotesivujen sisällöt optimoitiin kokonaisuudessaan, jolla saatiin sisällöt helpommin luettaviksi, mutta myös hakukoneissa löytyviksi. Prosessissa sivusisältöjen rakennetta tasoitettiin, sisällöt tuotettiin avainsanojen ympärille ja otsikoihin ja otsikkotasoihin kiinnitettiin tarkempaa huomiota.
Olemme myös olleet tiiviisti mukana Lahti Precisionin uuden digitaalisen punnituspalveluohjelmiston, mScalesin konseptoinnissa ja lanseerauksessa ja tehneet uudesta brändistä mm. ydinviestin teroittamisen, oppaiden tuottamisen ja verkkosivusisältöjen myötä alalla tunnetun ja tunnustetun tekijän.
Tuloksellinen kumppanuus jatkuu
Verrattuna vanhoihin verkkosivuihin saimme kasvatettua hakukoneliikennettä Lahti Precisionin verkkosivuille 55% ja yli kymmenkertaistettua someliikenteen määrän sivuille. Voimme siis todeta, että yhteistyömme brändinäkyvyyden ja tunnettuuden eteen on tuottanut selvää tulosta.
Kumppanuutemme Lahti Precisionin kanssa jatkuu tiiviinä strategisen sparrauksen, digitaalisen markkinoinnin, tekstisisällön ja graafisen suunnittelun sekä verkkosivuston jatkuvan kehittämisen muodossa. Kun dataa kertyy lisää, saattavat keinot muuttua. Aina kuitenkin kohti asiakkaan tavoitteita.